Basenjit geenimetsälle
Teksti: Hannes Lohi, FT, Dosentti
Akatemiatutkija
Helsingin Yliopisto ja Folkhälsan Instituutti
www.koirangeenit.fi
Terveystalkoot käynnissä – kaikki mukaan rodun terveyttä edistämään!
Kaikkien elävien olentojen perimässä tapahtuu geenimuutoksia. Ne ovat osa
monimuotoisuuttamme ja välttämättömiä sopeutumisen ja elinvoiman säilymiseksi. Toisinaan
geenimuutokset voivat olla myös haitallisia ja aiheuttavat erilaisia sairauksia. Luonnossa tällaiset
geenivirheet harvoin yleistyvät, sillä ne karsiutuvat pois luonnonvalinnan kautta.
Koirille on käynyt toisin. Viimeisen 50 vuoden aikana olemme luoneet satoja uusia rotuja. Ne on
kehitetty keinotekoisenvalinnan kautta pääasiassa sisäsiitosta käyttäen. Sisäsiittoisuus kaventaa
nopeasti perimän monimuotoisuutta ja rikastaa geenivirheitä rotuihin. Koirilla onkin eläimistä
eniten erilaisia perinnöllisiä sairauksia.
Perinnöllisten sairauksien tutkiminen on edistynyt merkittävästi kuluneen vuosikymmenen
aikana. Omasta perimästämme on löydetty jo tuhansia geenivirheitä ja niiden myötä eri
sairauksien varhaisdiagnostiikka ja hoitomuotojen kehittäminen ovat parantuneet huomattavasti.
Ison harppauksen tälle kehitykselle toi ihmisen perimän sekvensointi eli geenikartan
valmistuminen.
Nyt myös koiran perimä on selvitetty. Se tarjoaa vastaavanlaiset mahdollisuudet geenivirheiden
löytämiseen ja vastustamiseen. Koirilla esiintyy heti ihmisen jälkeen eniten erilaisia perinnöllisiä
sairauksia. Yli 500 erilaista perinnöllistä sairautta on jo kuvattu ja niitä esiintyy kaikissa
roduissa. Puhdasrotuiset koirat yksinkertaistavat ja nopeuttavat geenien tunnistamista. Luvassa
on siis paljon uusia geenilöytöjä. Koirien geenitutkimukseen kannattaa nyt osallistua.
Olen käynnistänyt Helsingin Yliopistossa koirien geenitutkimusohjelman, johon basenjitkin
osallistuvat. Tutkimusohjelman yleisenä tavoitteena on tunnistaa eri perinnöllisiin sairauksiin
liittyviä geenivirheitä koiraroduistamme. Mahdolliset geenilöydöt voidaan huomioida
jalostusohjelmissa niin, että sairauksia voidaan alkaa järjestelmällisesti vastustamaan ja niistä
saatetaan lopulta päästä jopa kokonaan eroon.
Geenilöydön myötä rodulle kehitetään DNA-testi, jolla voidaan jo varhaisessa vaiheessa erottaa
luotettavasti sairaat, terveet ja kantajayksilöt. Tämä on merkittävää, sillä se mahdollistaa koirien
käyttämisen jalostuksessa, vaikka ne olisivatkin geenivirheen kantajia. Testin avulla koiria
voidaan jalostaa hallitusti terveempään suuntaan. Kantajakoirienkin pitäminen rodussa on
tärkeää perimän monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Olemme käynnistäneet tutkimusprojektit basenjien perinnöllisen kilpirauhasenvaajatoiminnan ja
epilepsian selvittämiseksi. Yhteisenä tavoitteenamme on löytää tautigeenit näihin sairauksiin.
Sen myötä koirat voidaan testata ja jalostustyö saa uudet työkalut sairauksien järjestelmälliseksi
vastustamiseksi. Jatkossa voimme selvitellä myös muiden perinnöllisten ominaisuuksien
geenitaustoja esimerkiksi luonteen ja käyttäytymisen pohjalta.
Projektien onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että koirien omistajat ja kasvattajat saadaan
aktiivisesti mukaan riittävän tutkimusmateriaalin keräämiseksi. Tutkimusta varten on
välttämätöntä kerätä verinäyte ja sukupuu mahdollisimman monesta koirasta; sairaista yksilöistä
ja niiden terveistä pentuesisaruksista sekä muista sukulaiskoirista.
Laaja tutkimusmateriaali nopeuttaa geenin tunnistamista ja DNA-testin kehittämistä. Rodun
kannalta parasta olisi kerätä systemaattisesti DNA-näytteet talteen koko rodun koirista DNApankkiimme.
Kattava DNA-kokoelma mahdollistaisi eri perinnöllisten sairauksien tutkimisen
rodussa hyvin tehokkaasti nyt ja tulevaisuudessa. DNA-pankkiin kertyisi aikaa myöten
arvokkaita näytteitä myös koirista, jotka syystä tai toisesta lopetetaan tai muuten kuolevat
ikääntymisen myötä. Monesti tutkimuksen kannalta tärkeät koirat ovat jo poissa ja DNA-näytettä
ei voida enää saada, joten viimeistään nyt on tärkeiden näytteiden keruu aloitettava.
DNA-pankkia varten saadaan sukupuut selville rekisterinumeroiden pohjalta Suomen
Kennelliiton koirarekisteriä hyväksi käyttämällä. Sukupuuhun yhdistetään tiedot terveistä ja
sairaista lähisukulaisista näytteiden mukana tulleiden tietojen pohjalta. Koska nämä tiedot
muodostavat tutkimuksen lähtökohdan, on oleellisen tärkeää, että koiran terveyteen liittyvät asiat
saatetaan tutkijoiden tietoon. Tutkimusryhmä kannustaa kasvattajia ja omistajia keskustelemaan
ja jakamaan tietoa avoimesti basenjien terveyteen liittyvistä asioista. Se on ainoa tie rodun
terveyden parantamiseksi.
Useimmat koirien sairaudet ovat hyvin samankaltaisia kuin ihmisillä. Sen vuoksi tutkimalla
koiran perimää ja sairauksia, voimme samalla kertaa edistää myös omaa terveyttämme. Koirien
geenitutkimuksen uskotaankin auttavan monien tavallisten periytyvien kansantautiemme
selvittämistä.
Toivomme innokasta ja avointa osallistumistanne, jotta voimme yhdessä edistää basenjien
terveyttä pitkälle tulevaisuuteen!
|